XT Doll on Kiinalainen seksinukke valmistaja joka sijaitsee Dongguan Cityssä, Guangdongin maakunnassa. 6000 Neliömetrin tehdas on seksinukketeollisuuden standardisoiduin ja siistein tuotantopaja. XT Doll valmistaa silikoni sekä TPE nukkeja. Heidän nukkeja saa myös miksattuna eli TPE vartaloita joissa on silikoni pää. Näin asiakas voi säästää hieman rahaa kun vartalo on halvempaa TPE materiaalia ja saa kuitenkin kauniin ja pitkäkestoisen silikoni pään.
”XT” XT Doll nimessä viittaa X-treme (extreme) sanaan. Tällä tarkoitetaan vuosien kehitystyön tulosta jonka ansiosta jokainen XT sarjan nuken yksityiskohta on hiottu äärimmilleen. Nuken meikistä, sormiluustoon, varvasluustoon, polvi rakenteeseen ja tiputettuun vartalon painoon.
Painosta puheen ollen. XT-Doll nukkejen paino on markkinoiden alhaisimpia joten kevyempiä nukkeja ei ainakaan toistaiseksi löydy samalla ruumiin rakenteella. Tästä on hyvä demo video jossa demonstroidaan kuinka painon pudotus vaikuttaa myös nuken pehmeyteen.
XT Doll:n sivuja selatessa ja kuvia / videoita katsellessa ei voi todeta muuta kuin, että erittäin kliinistä. Heidän tehtaansa on aivan tip top kunnossa sekä promo videot ja kuvat ovat hyvälaatuisia ja selkeitä. Vaikka eivät mutkaan tehtaat nyt likaisia ole niin XT Doll:n tehtaasta oikein huokuu kliininen puhtaus ja nuken valmistuksessa rautainen ja ammattimainen ote.
XT Doll nukkejen pituudet ovat väliltä 150cm-168cm ja rintojen koot vaihtelevat C kupista G kuppiin. Vartalot ovat suhteellisen sopusuhtaisia eikä heidän mallistonsa sisällä mitään erityisen poikkeavia vartalo malleja mutta isorintaisia nukkeja on kylläkin!
XT Doll on myös päivittänyt nukkensa 2.0 malliin jossa jokainen nukke sisältää automaattisesti seuraavat 4 ominaisuutta ilmaiseksi!
– Super weight reduction 2.0
– Plus soft geeli rinnat
– EVO luuranko eli luuranko
– Artikuloidut sormet
Klikkaa kuvaa isommaksi
LHP eli vaginan ja anuksen realistinen sijainti on erittäin hyvä kaikilla nukeilla. Hyvä LHP helpottaa esimerkiksi takaapäin yhdyntää vaginaan ja on muutenkin esteettisesti miellyttävä katsella kun paikat sijaitsevat oikeilla paikoilla ja on teksturoitu näyttämään mahdollisimman aidoilta.
XT Doll on myös panostanut silikoni nukkejensa vartalon maalaamiseen jotta se kestää mahdollisimman pitkään kulutusta kuten meikkikin. Vartalomaalauskesta löytyy myös pieni demo video heidän sivuiltaan ja youtubesta taas meikin kulutus testi video. Teksturointi on myös tarkkaa ja kädet sekä jalat näyttävät 100% aidon ihmisen raajoilta sisältäen ryppyjä sekä verisuoni kohoumia. Koko nukke on myös täynnä erittäin pientä ja tarkkaa iho tekstuuria tuomassa ultimaattista realismia hyper realistisen maalin kanssa. Myös parhaat lisäosat kuten pehmeä peppu ja kovat kädet sekä pultittomat seisovat jalat on saatavilla heidän silikoni nukeilleen.
Hyvänä esimerkkinä ihon tekstuurista on XT Dollin tekemä promo video Phoebe päästä (XT-22A). Iho tekstuuri saa pään näyttämään erittäin aidolta koska silikonipinta ei ole tasaisen sileä.
XT Doll on myös innovaattori. Heidän innovaatioihinsa kuuluu esimerkiksi ”Zero Reverse Thrust Vagina” jonka idea on tehdä yhdynnästä realistisempaa niin, että vaginaan ei muodostu painetta joka pyrkii työntämään peniksen ulos. Näin yhdyntä on luonnollisemman tuntuista. Sen etu on myös se, että kun painetta ei synny vagina ei ala puristamaan penistä tiukemmin vaan tunto pysyy saman koko työnnön ajan näin ollen vagina ei stimuloi penistä niin voimakkaasti kuin muiden valmistajien vaginat. Zero Reverse Thrust Vaginasta löytyy demo video heidän sivuiltaan. Myös Dolli on blogauttanut Zero Reverse Thrust Vagina innovaatiosta.
Toinen mainitsemisen arvoinen innovaatio on ”Interactive Feedback Leg”. Idea on, että nuken jalat heiluvat mukana yhdynnässä / nukke heiluu kun sitä panee. Näin ollen nukkeen tulee eloa koska se liikkuu mukana. Tästä voi käydä katsomassa demo videon XT Doll:n sivuilta. XT Doll myös lataa kaikkien nukkejensa tehdaskuvat TDF:ään joten jos haluaa nähdä miltä nuket näyttävät tehdaskuvissa löytyvät ne kaikki nyt yhdestä paikasta TÄÄLTÄ.
Jaloista puheen ollen. XT Doll tarjoaa myös artikuloituja varpaita jolloin myös varpaissa on luut jotka mahdollistavat realistisen liikkeen varapille.
Päitä on saatavilla ainoastaan Aasialaista ja Länsimaista etnisyyttä sekä muutama haltija sekä yksi vamppyyri pää.
ROS toiminto on saatavilla seuraaviin päihin.
XT-1-A,XT-1-B, XT-2, XT-2-B, XT-4-B, XT-12-B, XT-15, XT-20-B, XT-20-C, XT-20-D, XT-25,
XT-BY4, XT-byb17-A, XT-B001-B, XT-byx2, XT-byx2-B, XT-byx4-A, XT-bym-5, XT-bym16
Käy myös katsastamassa kaikki loput ei ROS päät XT Doll:n omilta sivuilta. Sivuilta löytyy myös ROS päät ja jokaisesta on 360 asteen esittely video.
– https://xtdoll.com/index.php/head/

Lopuksi vielä pieni demo XT Doll seksinukke valikoimasta

Dollin ykkös suosikki on tietenkin XT Doll 162cm G-cup Silicone Sex Doll – Ophelia. Tämä sen takia, että Ophelia on XT Dollin rintavin nukke. Tämä kurvikas vartalo sisältää 95cm rinnanympäryksellä varustetut isot ja pyöreät rinnat sekä 100cm lantion. Vyötärö on myös naisellinen 62cm. Painoa nukella on tosin vain 31,5 kiloa! Nukke mahtuu näin ollen juuri ja juuri Dollin suositteleman 32 kilon painorajan alle. Pää on normaalista poikkeava haltija tyylinen suippokorva vai onko se vamppyyri kun verta valuu huulesta? Yhdessä kuuman vartalon kanssa tämä taruhahmo on valmis viemään jokaisen nautintojen satumaahan.

Dollin Suosikki 2 on XT Doll 160cm H-cup Natalie. Dolli on erityisen viehättynyt tämän nuken rinnoista jotka roikkuvat hieman normaalia enemmän antaen povelle hyvää mature look:a. Rintojen välissä on myös eritäin paljon ilmaa mikä on myös erityisen poikkeuksellista koko sekinukke maailmassa koska yleensä rinnat ovat aika lähekkäin eivätkä edes isot rinnat roiku näin paljon. Tämä rinta malli onkin uniikki kuvaus todellisen naisen isoista rinnoista! Kasvot ovat myös erittäin kauniit ja solakat sekä päässä on olkapäille ulottuvat punertavan ruskeat hiukset.

Dollin kolmas Suosikki on XT Doll 163cm F-cup Silicone Sex Doll – Miriam. Miriamin Dolli on valinnut erittäin kevyen 25 kilon takia (pää mukaan lukien). Vartalo on tiukka ja rinnat ovat myös kivan terhakkaat. Super kuumaa vartaloa koristaa länsimaisen mallin kasvot omaava pää jota koristaa pitkät ja suorat vaaleat hiukset. Hiukset toimivat täydellisesti kirsikkana kakun päällä tehden tästä nukesta aivan super ultimaattisen seksipommin. BOOM!
Dolli on myös kirjoittanut tarkemman arvostelun tästä super mallista jos haluat tietää lisää niin käy lukemassa arvostelut linkistä alhaalta.
– XT Doll 163cm F-cup Dollin arvostelu

XT Doll suosituimpia malleja ovat:
– XT Doll 163cm F-cup Silicone Sex Doll – Nancy
– XT Doll 150cm D-cup Silicone Sex Doll – YOYO
– XT Doll 160cm G-cup Silicone Sex Doll – Ruby
XT Doll nukkejen hinnat pyörii noin 1600€ – 2400€ välillä.
XT Doll mallisto Rosemary Doll
XT Doll mallisto Yourdoll
———

